sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Työkalupalkit osa 3

Tässä postauksessa käydään läpi yläpalkin viimeiset nappulat. Kahdessa aiemmassa osassa on käyty  jo yläpalkista muut painikkeet, löydät jutut täältä ja täältä.

yläpalkin oikea laita


Liikuttaminen. Tätä kautta saa ohjailtua valitun asian liikuttamista.

Kääntö. Kääntämisen saa tehtyä tätä kautta joko prosenttien mukaan, tai sitten vakio 45/90/180 astetta.

Skaalaus. Valitun kuvion kokoa saa muutettua (skaalattua).

Kallistus. Design Edition ominaisuus. Työn alla olevan kuvion voi kallistaa eri kulmiin.

Asettaa/järjestää riviin. Kahta tai useampaa kappaletta voi liikuttaa toisiinsa nähden eri lailla.

Toistaminen. Valitun designin voi tuplata tätä kautta useilla eri tavoilla esim. peilikuvana

Sijoittelu. Design Edition ominaisuus. Kappaleiden leikkuun saa optimoitua, jolloin tulee mahdollisimman vähän hukkapaloja.

Muuttaa. Avaa ikkunan, jonka kautta voi yhdistää, jakaa,

Jäljentää. Eri tiedostomuotoisille kuville saa tehtyä leikkausviivat tätä kautta.

Sivun asetukset. Tätä kautta saa muutettua esim. käytetyn leikkuumaton pinta-alan.

Rekisteröintimerkit. 'Tulosta ja leikkaa' kuvien tekemiseen vaadittavat rekisteröintimerkit saa laitettua täältä.

Ruudukko. Näytöllä näkyvälle virtuaaliselle matolle saa näkymään ruudukon.

Kohokuviointi / Uurtaminen. Curiolla käytössä oleva ominaisuus.

Pisteittää. Curiolla käytössä oleva ominaisuus.

Leikkausasetukset.

Lähetä Silhouettelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)